Koirahieroja, varteenotettava ammatti vai epämääräistä koiran hipelöintiä?

Tämä on tavallisen koiranomistajan tarina, matka tietämättömyydestä tuskaan ja siitä kuinka koiraharrastuksen kautta voi päätyä koira-alan ammattilaiseksi.

Olen Virpi Turunen, vuonna 2014 Tampereen koirahierojakoulusta valmistunut koirahieroja. Olen suorittanut eläintenhoitajan, osaamisalueena koirahieronta, ammattitutkinnon keväällä 2016. Olen jatkanut opiskelujani vuodesta 2014 lähtien Jaana-Kaisa Timosen johdolla opiskellen selän traktio- ja liikehoitoja ja voin ylpeänä sanoa olevani koira-alan ammattilainen.

Kuinka minusta sitten tuli koiraharrastaja ja kuinka tavallisen koiraharrastuksen saa lähtemään täysin lapasesta, tosin hiukan eri tavalla ja eri vinkkelistä, kuin miten se yleisesti mielletään? No, voit lukea sen itse.

Ensimmäisen koirani hankin vuonna 2000, kauan himoitsemani berninpaimenkoiran. Olin sellaisen nähnyt joskus kahdella jalalla seisomassa nakkikioskin luukulla nakkiaan odottamassa ja sydämeni oli sillä samalla hetkellä mennyttä. Koiran hankkimisen tultua ajankohtaiseksi ja soitin eräälle kasvattajalle, että: ”Hei, nyt mä sitten ottaisin sen ensimmäisen bernini ja koska sen voisin tulla hakemaan?” Oho ja hupsis, ensimmäistä oppimiskokemusta tuuppasi. Ei sitä kuulemma niin vaan oteta ja koiraa ei anneta kenellekään näkemättä ja kaikkia ei kuulemma haluta edes nähdäkään. Aikani änkytettyäni, sain sovittua tapaamisen ja suunnattiin Mikkeliin. Loppu hyvin, kaikki hyvin, koska siitä se matka sitten koiramaailman syövereihin alkoi. Tinka, ensimmäinen bernini, muutti meille syksyllä 2000. Voin vain todeta, että oppimiskokemuksista ei olekaan sitten sen jälkeen tullut loppua, onneksi!

Seuraavaksi opittiin kuinka koira vie omistajaansa kuin pässiä narussa, toinen oho ja hupsis. Kun tämän sitten uskalsin vihdoin tunnustaa ja myöntää, niin sen jälkeen löysin itseni ja koirani hyvin usein joko agility- tai toko-kentältä. Tämä koitui minun ja Tinkan pelastukseksi ja yhteinen, katkeamaton sävel löytyi. Tajusin myös, että käsissäni oli oikea kultakimpale, siis myös siinä mielessä, että oppimiskokemusten määrä oli taattu.

Meni reilu vuosi ja kasvattaja soitti, nyt se teidän toinen berni on syntynyt. Ai, mikä toinen… Suunta jälleen kohti Mikkeliä ja opin sen kuinka vaarallista on ”vaan” vierailla pentulaatikolla. Nalle muutti meille keväällä 2002. Oppimiskokemuksia riitti, mutta hieman toisenlaisia, sydäntä särkeviä. Nalle oli tykki, nopea ja tarkka liikkeissään ja olin varma, että sen parempaa toko-koiraa en tule ikinä saamaan. Nallen lohduton sairaskertomus taas kertoi toista ja niinpä lopulta päädyimme vaan harrastelemaan omaksi iloksi. Nallelle kun rokotukset olivat jopa isompi riski kuin rokottamatta jättäminen. Nyt huomasinkin painivani aivan eri sarjan ongelmien ja asioiden kanssa kuin Tinkan kanssa.

Pelkäsin koirattomuutta enemmän kuin sen mukaan mahdollisesti tulevia uusia murheita ja niin meille muutti Rölli alkuvuodesta 2009. Olinhan haudannut Nallea jo ensimmäisen kerran sen ollessa kolmen vanha. Nallella todettiin histiosytoosi kolmen vuoden iässä ja muutama muukin immunologinen sairaus todettiin aika pian tuon jälkeen. Opin myös sen, että elä hetki kerrallaan ja nauti siitä täysillä, Nalle lähti sateenkaarisillalle vasta yli 9 -vuotiaana, mutta siihen matkaan mahtui vaikka mitä.

Murheita riitti Röllinkin kanssa ja taas aivan erilaisia. Röllin ollessa puolentoista vuoden ikäinen suuntasimme virallisiin lonkka- ja kyynärkuviin. Tuomio oli lyhyt ja tyly, roskiskamaa! Anteeksi mitä? Eläinlääkäri kysyi hölmistyneenä: ”Etkö sä ole muka huomannut mitään?” Vielä isompi äimistys, mitä olisi pitänyt huomata? No asia jäi siltä erää, mutta sanat ”Etkö sä muka ole huomannut mitään?” jäivät todella kummittelemaan ja vaivaamaan. Tuska ja epätoivo. Olenko niin huono koiranomistaja, etten ole huomannut tai tajunnut yhtään mitään ja mitä sen olisi sitten pitänyt olla? Kuulostaako tutulta?

Nuo eläinlääkärin kummittelevat sanat vaivasivat mieltäni todella paljon ja ne sanat saivat minut sitten tekemään yhden elämäni parhaimmista ja samalla myös itsekkäimmistä ratkaisuista, jonka seurauksena koin ehkä yhden elämäni huikeimmista vuosista.

Keväällä 2013 pitkän pohdinnan tuloksena otin itseäni niskasta kiinni ja päätin hakea Tampereen koirahierojakouluun ja onnekseni sinne pääsin. Olinhan laskenut ja keksinyt perusteita, millä kotona perustelen opiskelemaan lähtemistäni. Pelonsekaisin tuntein mietin, miten saan aikani riittämää, hoidettua päivätyöni Helsingissä, lasten harrastukset, riittävätkö lomapäivät tarvitsemiini opintopäiviin, entä vauvauintiohjaukset Vantaalla ja opiskelut Tampereella.

Pelot katosivat jo ensimmäisenä koulupäivänä ja tunsin luissani ja ytimissäni, että tämä on mun juttu ja tiesin uhraavani silloin kaiken tulevalle vuodelle. Lapsille ilmoitin, että saatte äidin takaisin sitten joskus seuraavana kesänä. Itsekäs veto. Yllättäen kuitenkin huomasin perheeni tukevan kaikin mahdollisin tavoin opiskeluani, mitä nyt mies vähän välillä motkotti, kun ostin laseria ja TENSiä ja anatomian kirjoja ja kävin dobo-koulutusohjaajakurssia tullen pallojeni kanssa kotiin ja… lista on melkoinen. Lukiessani näyttökokeisiin tyttäreni, silloin 9-vuotias, avusti kuulustelemalla minua ja varmistamalla, menivätkö ne prosessus spinosukset ja ligamentum patellarikset oikein vai väärin. Istuessani lentokentällä työmatkoillani välillä itku kurkussa, tankkasin latinan termejä ja yritin ymmärtää hermoston toimintaa tai luuston rakennetta, oppia lihasten origo- ja insertio-kohtia tulevia kokeita varten, kyllä, voin myöntää, että silloin iski hetkittäinen, voimakaskin epätoivo.

Mitä tuo vuosi sitten toi tullessaan? Huikeita hetkiä ja oivalluksia, ahaa-elämyksiä, omien rajojen rikkomisia ja oman pään ympärillä olevan kuplamuovin puhkomista. Ymmärryksen lisääntymistä ja luottamusta omaan tekemiseen ja ehkä jopa osaamiseenkin, toisaalta taas syviä epätoivon ja itkunsekaisia hetkiä ja ajatuksia, kuinka tyhmä olen ollutkaan ja miksi en tuotakaan asiaa ollut aiemmin tajunnut, isoja ja huikeita oppimiskokemuksia siis.

Vuosi piti sisällään satoja ja satoja tunteja teoriaa luustosta, lihaksistosta, hermostosta, projektihierontoja, tutustumisia eri koiraurheilulajeihin, eläinlääkäreiden luentoja, kuntoutussuunnitelmien tekemistä, ravitsemusluentoja, treeniohjelmien miettimistä, tuhansia ajettuja kilometrejä, yllätyksiä yllätysten perään. Isoksi yllätyksekseni huomasin vielä keväällä kaiken muun kiireen keskellä istuvani yliopistolla ja suorittavani koiran erikoiskurssia touko-kesäkuussa. Kotona en ehtinyt kuin kääntyä, mutta edelleen kaiholla muistelen niitä luentoja ravitsemuksesta, käyttäytymisestä, sairauksista, dna-tutkimuksista, jalostuksesta, lisääntymisfysiologiasta jne. Mutta eniten kaipaan junamatkakeskusteluja opettajani Päivin kanssa ja sitä ahaa-elämysten määrää.

Jotain vuodestani kuvastaa myös se, että vielä todistustenjakopäivänä tein jotain sellaista, jota en ollut osannut kuvitellakaan. Rikoin taas yhden rajan ja talsin kukkamekossa crocsit jalassa lammaslaitumella ja ohjasin opettajani koiraa. Kas vain, yhteistyöllä Geren kanssa saimme lampaat ohjattua ihan ensiyrittämällä niiden omaan pieneen aitaukseen. Moukan tuuria!

Tuon vuoden jälkeen olen ollut myös hieman armeliaampi itseäni kohtaan, ymmärrän nyt eläinlääkärin sanat, kun koirani on ollut yhtä rikki niin etupäästä kuin takapäästäkin. Tämä on myös syy, miksi en asiaa silloin joskus tajunnut. Koirani ei kyennytkään fuskaamaan, vaan sen on ollut pakko käyttää kaikkia raajojaan tasaisesti ja siksi ontumisiakaan ei näkynyt.

Nyt voin ylpeänä myös sanoa, että osaan. Osaan katsoa koirasta sen, mitä Röllistä en silloin osannut. Nyt tiedän, mitä minun olisi pitänyt osata huomata. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

On tutkittu, että koiran ongelmista n. 90% on lihasperäisiä. Miettikääpä mikä määrä ongelmista voitaisiinkaan hoitaa pois hyvällä lihashuollolla ja sillä, että osaisimme lukea, tulkita ja tuntea asioita omasta koirastamme, saati huomata eroja koiran käyttäytymisessä ja liikkumisessa. Esimerkiksi jalostus on tuottanut koirillemme myös paljon rakenteellisia vikoja, jotka eivät näy ulospäin, mutta silti ne ovat siellä ja kuormittavat koiraa. Rakenteellinen vika voi olla pieni tai iso, mutta ollessaan ”väärässä” paikassa (ja ainahan ne ovat väärässä paikassa), se kuitenkin kuormittaa koiran lihaksistoa ja asentoa, aiheuttaen koiralle lihasperäisiä ongelmia, jotka pahimmillaan saattavat aiheuttavat ongelmia nivelten alueille, koiran joutuessa ottamaan liikettä sieltä, mistä sen ei pitäisi sitä ottaa. Jos koiraa ei huolleta, niin pitkän ajan kuluessa tämä voi johtaa lopulta jopa nivelrikkoon.

Suurin intohimoni kohdistuukin nyt koirien selkäongelmiin, siihen miten niitä voidaan huoltaa ja hoitaa, siihen kuinka huonossa kunnossa koiriemme selät ovat. Kuinka alttiita koiramme ovatkaan tämän vuoksi loukkaantumisille ja sitä kautta vielä isommille ongelmille. Miettikääpä itse elämää selkäongelmien kanssa, käsi ylös, joka siitä tykkää? Kenelle soitat, jos niska-hartia seutusi on jumissa?

Pitäkää siis huoli koirienne selkälihaksista, näissä lihassysteemeissä on koiran hienomotoriikka, tasapaino ja koko selkärangan tuki! Koirien kanssa harrastetaan paljon, koirilta vaaditaan paljon, miksemme siis vaatisi itseltämme sitä, että varmistaisimme koiriemme olevan kunnossa? Röntgenkuva ei välttämättä kerro sitä mitä käsi kertoo. Katso, kokeile, tunne ero!

Olen tämän matkani aikana sisäistänyt erittäin voimakkaasti erään viisaan tuntemattoman sanat ”Et saa sellaista koiraa kuin haluat, saat sellaisen minkä tarvitset”. I couldn’t agree more…

Kiitos Päivi, kiitos vuosikurssini Ystävät, kiitos kaikki muut, jotka vuoden aikana kävitte jakamassa osaamistanne, olen siitä kaikesta äärimmäisen kiitollinen ❤

Virpi

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s